
Creamailer on kotimainen ja luotettava palvelu sähköpostimarkkinointiin, uutiskirjeviestintään, tapahtumakutsuihin sekä kyselyihin. Työkalu tarjoilee helpon käyttöliittymän, jossa elementtejä voi siirrellä drag & drop -toiminnolla ja tekstin muotoilu sekä linkkien lisääminen käy vaivattomasti. Automaation lisäksi Creamailer on painottanut myös raportointiin; ohjelmasta on luettavissa selkeästi avainluvut, joita voi hyödyntää viestinnän suunnittelussa. Creamailerin takana häärii Olli, joka on viihtynyt Valimotie 13 A:n kuudennessa kerroksessa nyt pian vuoden ajan.
”Toimitiloja valitessa minulle oli tärkeää ennen kaikkea keskeinen sijainti sekä parkkipaikka. Arvostan sitä, että toimistolle on vaivaton tulla sekä auton saa pysäköityä lähelle”
Olli kertoo
Etenkin talvella mukavuutta tuo lämmin autohalli, jossa auto sulaa näppärästi työpäivän aikana. Creamailer käyttää rakennuksen aulapalveluita sekä lounasravintolaa ahkerasti. Vielä ei alakerran kuntosalille ole ollut aikaa, mutta ehkä vielä jonakin päivänä sinnekin.
”On mukavaa, että alakerrasta löytyy näin hyvä ravintola, joka tarjoilee päivittäin laadukkaan ja monipuolisen lounaan. Emme voisi olla tyytyväisempiä ravintolan ruokatarjontaan”
Olli jatkaa
Lue lisää Creamailerin palveluista heidän verkkosivuilta.